left shadow

Mikä on Nousukunto

Nousukunto on neljän hiihtäjän perustama yhdistys, jonka tarkoituksena on jakaa tietoutta hiihdon harjoittelusta, yhdistää hiihtäjiä keskustelufoorumin sekä erilaisten tempausten avulla (mm. Nousukunto Sprintti). Yhdistys ei tosin ole enää olemassa, mutta nettisivut jäivät henkiin.

Historia

Nousukunto sai alkunsa tasotesteistä. Kaksi liikuntatieteilijää keskustelivat tulevaisuuden työllisyysnäkymistä keväällä 2003 mehulasillisen äärellä. Yhtenä vaihtoehtona esiin tuli myös yrittäjyys. Aloimme suunnitella toimivia yritysideoita ja pian olimmekin jo suunnittelemassa laktaattimittareiden ja liuskojen ostoa.

Jokaisella toimivalla yrityksellähän on myös toimivat nettisivut -Tarvittiin ammattiosaamista! Onneksi tunsimme erään hiihtäjän, jonka visuaalinen silmä nettisivuille on vailla vertaansa! Hiihtäjänä myös hän innostui ideastamme. Idea paisui ja päätimme hankkia kaksi laktamittaria. Tämä satsaus oli rahallisesti niin suuri, että päätimme pyytää mukaan myös erästä innovatiivista insinööri-liikuntatieteilijä-hiihtäjää. Näin meillä oli pumppu kasassa!

Toimintaideaa hiotaan

Kevät on hiihtäjille erittäin idearikasta aikaa. Pidimme kokouksia "harvasen ilta" ja välilä olimme suunnitelmissamme jo haastamassa juoksijaa ja urheilulehteä maan johtavana urheilujournaalina; samaan aikaan olimme aikaissa testata kaikkia Keski-Suomen ja Hämeen hiihtoseuroja sauvarinteessä. Uuden harjoittelukauden alettua ideat kuitenkin asettuivat realistiselle tasolle ja päädyimme nykyiseen formattiin: nettisivujen ylläpito, kuntotestaus sekä Nousukunto Sprintti.

Nousukunto tänään

Tällä hetkellä elinvoimaisin alue Nousukunnolla on ehdottomasti www-sivut. Nousukunnon sivuilla käy tällä hetkellä jopa 2000 hiihdosta kiinnostunutta henkilöä kuukaudessa! Myös artikkeleiden ja uutisten lisääminen sivuille helpottui huomattavasti Villen firman lanseeraaman Agile CMS - ylläpitojärjestelmän avulla. Nyt sivujen päivitys onnistuu missä tahansa ja keneltä nousukuntolaiselta tahansa.

Jäsenet/hallitus

Nousukunto on suljettu, epävirallinen yhdistys ja olemme hankkineet joukkoomme lisää innokkaita jäseniä. Tällä hetkellä jäsenistön ja hallituksen muodostavat Hannu, Jari, Jussi, Matti, Vellu ja Ville.

 
Kotisivut toteutti Agileus Software
right shadow